Historiaa

Ensiaskeleet järjestäytymisen tiellä saimme ottaa 1970-luvulla Karstulan Seudun Yrittäjissä, jonne meidät toivotettiin tervetulleiksi ja jossa meillä oli hallituksessa oma edustaja. 80-luvulle tultaessa käynnistettiin toimet oman yhdistyksen perustamiseksi. Perustava kokous pidettiin 7.3.1984 monitoimitalolla (nykyinen Kiviranta). Paikalla oli noin kolmekymmentä yrittäjää ja yrittäjähenkistä kyyjärveläistä. Päätös oli selvä: perustetaan!

Kyyjärven Yrittäjät ry:n perustavan kokouksen avasi silloinen kunnanjohtaja Markku Suuniittu. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Ossi Tamminen ja sihteeriksi Juha Toppinen. Heidät valittiin myös hallituksen samoihin tehtäviin. Ensimmäiseen hallitukseen valittiin Alpo Taipale, Tauno Pakka, Hannu Löytönen, Tapio Kaltiainen Tenho Turpeinen, Terttu Raisio-Virtanen, Lauri Lahtinen, Olli Aaltonen, Osmo Tenhunen sekä Tapio Mäntynen.

Puheenjohtajana pisimpään on toiminut Ossi Tamminen. Useita vuosia nuijaa ovat pitäneet myös Lasse Sauramäki, Risto Backlund sekä Erja Mäkelä ja Tapio Mäntynen. Ja nyt meillä jyllää tunnettu kyyjärveläinen naisenergia. Eija Maukonen on uraputkensa alussa, hän on toiminut puheenjohtajana vuodesta 2003. Sihteerimme oli kauan Kyyjärven Tilikeskuksen johtaja, ensin Juha Toppinen ja pitkään Anita Honkonen. Nykyinen sihteerimme on Katriina Oinonen.

Messuja, markkinoita, katukarnevaaleja

Kyyjärvellä oli jo viime vuosisadalla myös useita rakennusalaa palvelevia yrityksiä. 6-7 yrityksen voimin olimme vuosia Jyväskylän messuilla otsikon "Kyyjärveltä rakentajille "alla tarjoamassa tuotteitamme ja palvelujamme sokkelista savupiippuun sekä tupaantuliaisiksi saunapellavaa ja posliinitaidetta.

Olisikohan messukokemus vaikuttanut vähän siihen, että onnistuimme ensimmäisten Suomenselän messujen järjestelyissä niin, että niistä tuli menestys. Messut ja yhdessä urheiluseura Kyvyn kanssa järjestetyt katukarnevaalit sekä Kyyjärvi-päivien tilaisuudet houkuttelivat kylälle noin kymmenentuhatta ihmistä, eli vuoden 1952 olympiasoihtujuhlan yleisömäärään nähden kaksinkertaisesti!

Ensimmäisten Suomenselkämessujen esiintyjäksi Ossi Tamminen oli tilannut Lapinlahden Linnut, jotka kuitenkin osoittautuivat sillä kertaa pahanilman linnuiksi! Jo messuja edeltävällä viikolla satoi ja satoi. Jos muiden paikkakuntien yrittäjät luulevat, että vain heillä on ollut harjannostajaiset majallaan, niin on niitä ollut meilläkin! Messuviikolla piti urheilukentälle pystytettyjen markkinakatosten muoveja nostella katuharjalla yötä päivää, jotta vesi saatiin valutettua pois. Hannu Uusisalolle ja Tapio Mäntyselle osui "koiravahti". Yöllä parin tunnin välein he kävivät nostelemassa harjaa!

Messuviikonlopun sunnuntaina puhkesi rajuilma. Katokset olivat vaarassa lentää taivaan tuuliin. Keräsimme koko kylän köydet ja reivasimme ne maastureiden ja pakettiautojen vetokoukkuihin kiinni. Markkinakauppiaat kiittelivät hatunlieriään pidellen: "täällä on niin turvallista olla"! Katokset muuten myytiin naapurikuntaan. Toiset Suomenselän messut eivät ylittäneet ensimmäisten saavutusta, mutta "kuiville" päästiin. Kesämarkkinat pajatsokisoineen jatkuvat.

Viikonloppu turvasi taloutemme vuosiksi. Ossi onnistui yleensä messujen ja katukarnevaalien esiintyjien rekrytoinnissa. On ollut monenlaista komeljanttaria ja tempuntekijää. Populaarikulttuuria ovat edustaneet muun muassa Cat-Cat, Kike Elomaa ja Samba-ryhmä. Onhan joukossa ollut oikeita mies-artistejakin ihan huipulta, solisteja ja Semmareita. "Korkeamman tason näkymiä" tarjosi Kyyjärven oma poika Kalevi Heloaho helikopterillaan. Peliriippuvaisille on edelleen tarjolla joka kesäinen 20 pennin -pajatsokisa.

Säännöissä määriteltyä toimintaa

Vuodesta 1984 eli yli kaksikymmentä vuotta on yhdistyksemme toiminut vapaata yksityisyritteliäisyyttä ja markkinataloutta kannattavien kyyjärveläisten aatteellisena yrittäjä- ja talouspoliittisena etupiirinä aluejärjestömme ja Suomen Yrittäjien tuella. On pidetty yllä hyvät suhteet kunnallishallintoon sekä kunnan elinkeinotoimen päättäjiin ja viranhaltioihin. Toiminnastamme on tiedotettu yleisölle ja yhdistyksemme merkitys tunnustetaan. Vuosittain on jaettu Vuoden Yrittäjä-palkinto. On järjestetty koulutus- ja esitelmätilaisuuksia, eikä tyhjille saleille! On järjestetty jäsenistölle pikkujouluja, opinto- ja virkistysmatkoja muun muassa Lappiin ja viimeksi kesällä 2004 naapureitten kanssa yhteinen matka Viroon.

Tapio Mäntynen



Copyright © Mira Kotanen, Kyyjärvi